sunnuntai 12. tammikuuta 2014

00: Prologi


Vihdoinkin sain tämän prologin valmiiksi! :D
Eli nyt voi LC Ilmarisen tarina alkaa, tosin kurkistetaan hieman ajassa taaksepäin. Toivottavasti tykkäätte tästä! :)




Aika oli sillä hetkellä pysähtynyt. Kello osoitti koko ajan kahtatoista, eikä se liikkunut yhtään eteen- tai taaksepäin.


Elämä on vaikeasti selitettävä asia. Ensin syntyy pienenä, viattomana ihmisenä maailmaan, ja sitten onkin jo aikuinen ja on otettava vastuu omista teoistaan. Sitä tämä minun tarinani edustaa - elämä on.


Talossa, jossa oli aika pysähtynyt, makasi lattialla eräs nainen. Se, kuka hän oli, ei vielä tiedetä. Mutta se ainakin tiedetään, että tämän ajattoman hetken jälkeen hän ei enää ole se, mitä oli ennen.


Vain videokamera jäi muistoksi näistä kamalista tapahtumista. Se, mitä se sisälsi, oli sanoinkuvaamattoman kauheaa ja käsittämätöntä. Niin sadistista ja julmaa se oli. Mutta se nainen, joka minä silloin vielä olin, näki kameralla kuvattuja nauhoja. Ja siitä ei seurannut muuta kuin pahaa.


Se nuori nainen, joka oli aiemmin pyörtynyt, makasi sairaalan näköisessä huoneessa. Hän taisi olla ainoa tässä tyhjältä vaikuttavassa tilassa.


Nainen, jonka vanhemmat oli raa'asti tapettu, oli siirretty koomaan, jotta hänen aivonsa eivät kärsisi niistä kaikista kauheuksista, joita hän näki.


Sairaalassa oli huone, joka ei ollut perinteinen lääkärin toimisto, vaan kriisitilanteita ja niistä seuraavia asioita tutkiva toimisto. 
"Tämä on ihan järkyttävää", sanoi kriisiasiantuntija. "En kestä katsella tätä enempää. Annan kameran nauhoineen poliisille".
"He saavat tutkia vielä tätä kauheaa rikosta", vaaleahiuksinen nainen sanoi.
"Toivottavasti murhaaja saadaan vielä kiinni", tummahiuksinen nainen sanoi synkästi.



"Tämä ei ole normaali rikostapaus. Elina Ilmarinen ei tule olemaan sama nainen kuin ennen. Ainoa, mikä  hänelle saa jäädä, on hänen nimensä. Lisäksi hän saa koomasta herättyään kohtalaisen rahasumman uutta elämää varten."

KAKSI VUOTTA MYÖHEMMIN:


Heräsin koomasta noin puolitoista vuotta sitten. Minulle kerrottiin, että olen edelleen Elina Ilmarinen, mutta mitään muuta menneisyydestäni ei mainittu. Muutin Roaring Heightsiin, joka ei kuulemma sijaitse lähelläkään edellistä asuinpaikkaani - jos minulla oli edes sellaista.


Mutta tässä minä olen, nuori nainen, valmiina aloittamaan elämäni uudestaan. Odotan innolla tulevia tapahtumia, etenkin myönteisiä.


Tässä on koirani Jakke. Se on dalmatiankoira, ja rakas kultapoikani. 


Koska tästä koirasta lähtee niin paljon karvaa, niin siksipä joudun harjaamaan Jaken turkkia lähes joka päivä. Onneksi ei sentään joka päivä, mutta melkein.



Tältä Roaring Heights näyttää ylhäältäpäin. Olen kuullut, että tänne rakennetaan pian 30-luvun tyylinen huvipuisto, jossa on vuoristoratoja ja hauskoja rakennuksia. Roaring Heights on ihanan art deco-tyylinen kaupunki, vaikka elämmekin 2000-lukua.


Olen luonteeltani avantgardisti, eli pidän katutaiteilusta. Minulla on ikioma spraypullosetti, jossa on monenvärisiä maaleja.


Tein tagin oman pikku taloni seinääni, koska nämä spraymaalit ovat puhdistettavissa.


Kun tein työtäni, tein sen aina huolella. Siksipä olinkin perfektionisti*. Minulla ei yksinkertaisesti ollut mitään kiirettä näiden asioiden kanssa.
(*: Lisää tietoa Elinan luonteenpiirteistä lähitulevaisuudessa.)


Samaan aikaan, kun minä puuhailin työni kanssa, toi pieni postinainen aamulehden. Mitäköhän juoruja ja uutisia siinä lehdessä tänään oikein on...


Jakke oli erittäin leikkisä, ja se halusi melkein aina leikkiä jonkun kanssa. Mutta kukaan ei leikkinyt sen kanssa tällä kertaa, joten se päättikin leikkiä yksin pallonsa kanssa.


Sain taideteokseni valmiiksi: siitä tuli yksinkertainen, vaaleanpunaisella spraymaalilla tehty seinätagi. Haluaisin pyrkiä jollekin taideuralle, esimerkiksi maalariksi, katutaiteilijaksi tai sisustussuunnittelijaksi. Ai niin, tai taiteen arvioijaksi! Mutta siihen ammattiin pääsee vain, jos on käynyt yliopistossa opiskelemassa taiteita tai jos oleskelee kapinallisten kanssa tarpeeksi pitkään...


Yliopistosta puheen ollen, SimCityn yliopiston maskotti tuli käymään luonani! Hän toi minulle hienon tutustumispaketin, mihin kuuluu esimerkiksi maskottipaita, frisbee ja koristelippu. Kiitin maskotin tuomista lahjoista ja hän lähti takaisin sinne mistä tulikin. Eli yliopiston seudulle.



Muutakin oli meneillään: jäätelöauto tuli tien varteen. Näin kuumana kesäpäivänä kelpaakin syödä jääkylmää herkkua.


"Yksi Hyhmäpupu-mehujää, kiitos!" sanoin jäätelönmyyjälle.
"1,50 simoleonia, kiitos", myyjä sanoi.
"Tässä, ole hyvä", vastasin maksupyyntöön.


Ei kulunut minuuttiakaan, kun sain vihdoin herkullisen mehujään syötäväksi. Ai että kuinka herkullista se oli!



Syötyäni mahtavan herkkujäätelön menin leikkimään köydenvetoa Jaken kanssa. Ja kukahan voitti? No tietysti kultapoika Jakke!


Roaring Heightsissa oli ihanan valoisa hellepäivä, ja oli 29 astetta lämmintä. Nämä upeat kuvat kertovat jo paljon, mitä äskeisessä lauseessa sanottiin.



Illan tullen taivas alkoi hämärtyä, tosin se oli ensin ihanan vaaleanpunainen tai violetti, ja menin taksilla kaupungin keskustaa kohti.



Tänne minä menin: kaupungintalolle etsimään töitä. Vaikka olikin ilta, oli kaupungintalolla silti työntekijöitä neuvomassa työnhakijoita.


Kaupungintalolla kului suurin piirtein yksi tunti, kunnes löysin sopivan työpaikan itselleni. Nimittäin sisustussuunnittelijan työuran! Olin ylpeä itsestäni, pian alkaisivat työt ja saisin vihdoinkin rahaa taloni laajentamista varten.



Taksi toi minut kello 23:00 kotiin, ja olin jo melko väsynyt. En malta odottaa, kun pääsen pian töihin!


Katselin hetken aikaa televisiota ennen nukkumaan menoa. Sieltä tuli Jänis Jänösen show. Se oli mielestäni hauska show, tosin ihmettelin miksi TV näyttää vielä lastenohjelmia. Ehkä se oli vain jokin virhe...


Lopulta menin ihan voimattomana nukkumaan, vaikka voimat latautuvat aamuun mennessä. Toivotaan ainakin niin.


Myös Jakke nukkui tyytyväisenä omassa koirankopissaan. Hänelläkin oli ollut pitkä ja toimelias päivä.


Tähtitaivas peitti Roaring Heightsin; tämä oli minun uusi alkuni. Mennyt on mennyttä, eikä sitä tarvitse muistella. Ei minulla olekaan mitään muistettavaa...




2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta :) Odotan mielenkiinnolla jatkoa ja sitä, miten Elina oikein pärjää :) Plussat tulisi, jos kirjoittaisit tätä hieman enemmän tarinamaisemmin kun lc Rissoa ja Joutsenlampea, vaikka eihän siinäkään tyylissä vikaa ole, jokainen omalla tavallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: Kiitos ihanasta kommentistasi! :) Yritän kirjoittaa tätä tarinamaisemmin kuin LC Rissoa tai/ja Joutsenlampea, mutta en lupaa vielä alussa mitään. Elinan arkielämästä kerrotaan vielä monen osan verran, mutta ei sekään ole välttämättä mitään tylsää, sillä lähitulevaisuudessa Elina tapaa kiinnostavan miehen ja paljon muutakin tapahtuu.. ;)
      -Sims3Pelaaja

      Poista