tiistai 18. helmikuuta 2014

01: Uusi työ (1/2)


Vihdoinkin LC Ilmarisen tarina voi alkaa! :D
Tämän osan kirjoittamisessa ei kestänyt kauhean pitkään, vaikka se ilmestyikin vasta näin myöhään, mutta toivon ettei teitä haittaa. Osassa saattaa olla paljon kökköä tekstiä ja toistoa, mutta haluan teidän ymmärtävän. Tämähän on vasta alkua, vielä ei ole hirvittäviä juonenkäänteitä luvassa! Vai onko sittenkin? ;)
Vaikka tämä alku onkin vasta lämmittelyä, niin varsinaiseen tarinaan päästään kunnolla jossain osan 6-8 paikkeilla. Tästä tarinasta on varmasti tulossa värikäs, mutta ei liian räikeä! :D



Oli aamuyö, vaikka oli todella valoisaa jo nyt. Roaring Heightsin taivas oli ihanan vaaleanpunainen ja unenomainen, vaikka en minä sitä ollut sillä hetkellä ihailemassa. Olin varsinainen aamun torkku, ja minulla oli tapana nukkua yleensä puoli yhteentoista, vaikka tänä aamuna niin ei käynytkään.



Mutta tänä aamuna heräsinkin tavallista aikaisemmin. Kello oli 9.35, kuten seinällä oleva kello näytti. Tänään minulla alkaisi työt sisustussuunnittelijana. Olin ehkä niin innoissani, että heräsin sen takia aikaisemmin.




Olin saanut rahoillani ostettua myös uuden vaatelipaston. Se ei ollut kovin iso, mutta sopiva minun kaltaiselleni sinkkunaiselle.


Tältä minun oma pieni kotoni näyttää tällä hetkellä, vieressä on sitäkin pienempi koto, johon minä en tosin mahdu sisään.


Vaihdoin yöpuvun arkiasuun, ja kampasin hiukseni. Ne olivat onneksi helppo harjata, sillä käytin niihin erityistä Simréal Paris- shampoota. Se auttaa pitämään hiukset sileinä ja vahvoina.


Söin aamupalaksi voileipää marmeladin kera. Se oli herkullista, mutta melko epäterveellistä. No, kai sitä joskus saa herkutella...



Koska minulla ei ollut astianpesukonetta, jouduin tiskaamaan astiat kylpyhuoneen lavuaarissa. Se vei todella paljon vettä, mutta ostaisin kyllä pian tiskikoneen kun saan rahaa, tai löydän itselleni jonkun miehen.


Jakkea piti harjata melko usein, sillä siitä lähti niin vietävästi karvaa. Joskus pelkäsin, että se hyppäisi omalle sängylleni pöllyttämään karvojaan, mutta onneksi niin ei vielä tähän mennessä ole käynyt.


"Voisitko hakea lehden? Nouda lehti, Jakke!" annoin Jakelle komennon.


Ja kappas, kyllähän se totteli minua! Siinähän on ystävällinen koira!


Jakke toi lehden ihan sisälle asti. Kyllä ne koiratkin voivat oppia melkein mitä tahansa, kunhan niitä tarpeeksi opettaa.



"Hyvä poika! Palkkioksi saat hyvän namipalan!" kehuin Jakkea ja annoin sille hauvan herkun.


Vähän ajan päästä lähdin taksilla ensimmäisen asiakkaani luokse. Minua jännitti, olihan tämä ensimmäinen kerta uuden työn parissa.


Tältä näytti ensimmäisen asiakkaani talo. Se oli todella tyylikäs ja moderni.


Sisustussuunnittelijan piti toteuttaa nyt tällainen haave:
Upouusi pesuhuone:
- Pyykinpesukone
- Kuivausrumpu
- Stereot
- Minitelevisio
- Koriste-esine tai hylly



Ja näin minä toteutin hänen toiveensa. Kaikki mahdollisimman halpaa, mutta tyylikästä.



Hetken päästä soitin naiselle, ja sanoin että "remontti" on valmis. Hän tuli kotiinsa, ja kerroin hänelle että hän saa mennä katsomaan uutta keittiön ja pesuhuoneen yhdistelmää.


Nainen katseli ympärilleen. Hän vaikutti olevan tyytyväinen uuteen huoneen designiin.


"Tämä on ihan hyvin onnistunut remontti, kuka oletkin", nainen sanoi. "Pidän näistä uusista tavaroista, naisellahan on tyylitajua."
"Ai kiitos! Tämä olikin ensimmäinen kerta! Ja olen muuten Elina Ilmarinen", sanoin naurahtaen.
Samalla jännitys sai helpotuksen: minua kehuttiin vihdoinkin! Tämä ei kyllä unohdu pitkään aikaan...


Sain kuin sainkin palkkani työkeikastani, vaikka se ei ollutkaan kovin iso summa rahaa. Mutta kyllä se kelpasi, kun jännitin muutenkin niin paljon tätä ensimmäistä työkeikkaani.



Siirryin seuraavaan taloon. Se oli valkoinen, pelkistetyn mutta modernin näköinen rakennus. Ainoa asia, joka minua hieman huvitti, oli se, että talo sijaitsi monen puun välissä. 

Asiakkaan toiveet olivat nämä:
Makuuhuone ja minikirjasto:
- Kohtuuhintainen televisio
- Ekologiset, modernit sohvapöydät
- Nojatuoli
- Puiset kirjahyllyt, 1 leveä ja 3 kapeaa




Tältä muutokset näyttivät. Ehkä en ole vielä mikään loistava sisustussuunnittelija, mutta kyllä taitojaan voi aina kehittää paremmiksi.


Soitin tuntemattomalle naiselle ja sanoin, että remontti olisi valmis.


Tällaiselta se nainen näytti: vaaleat hiukset, korvakorut ja melko vihjaileva vihreä puku. En ymmärrä, miksi tuollaisia asuja oli lupa käyttää Roaring Heightissa.


"Remontti on valmis. Voit mennä jo sisälle kotiisi katsomaan upouutta makuuhuonettasi", kerroin naiselle.
"Hyvä on, katsotaan mitä sait aikaan", nainen sanoi jotenkin ivallisesti.




Nainen meni päivitettyyn makkariin katsomaan työni jälkeä.


Huomasin, että tällä naisella oli puoliso, ja hän menikin heti lukemaan kirjaa uudelle nojatuolille.



"Hmm... mitä sanoisin tästä oikein..." nainen sanoi hieman epävarmana. Minua pelotti hänen mielipiteensä. Entä jos hän ei olisikaan tyytyväinen aikaansaannoksiini?


"Tämä on aivan loistava! Teit juuri mitä halusinkin! Kiitoksia paljon!" nainen sanoi, ja kuulosti yllättyneeltä. Hän selvästi odotti minulta vähemmän, mutta muuttikin mielensä.
"Kiitos paljon palautteestasi! Nyt otan kuvan tästä ja laitan sen portfoliooni", ilmoitin naiselle ja otin kuvan kännykälläni. Sen jälkeen lähdin ulos talosta hymyillen.


Taksi vei minut kotiin. Oli ollut pitkä päivä, vaikka minulla olikin vain kaksi keikkaa tällä kertaa. No, kyllä tämä tästä vielä lähtee käyntiin...


Söin melko kevyen iltapalan: jogurttia murojen ja marjojen kera. Olisin toki voinut laittaa kunnon päivällisen, mutta en jaksanut. Työpäivä vaati tehonsa minulta.


Pitkään ulkona kopissaan ollut Jakke tuli viimein sisälle. Ulkona alkoi sataa rakeita.


Kahden päivän kuluttua oli aika laajentaa taloa saamillani rahoilla. Tosin en voinut paljoa laajentaa, koska remonttimiesten vuokraaminen maksoi aika paljon. Olin käynyt töissä jo kolmen päivän ajan, ja sain edelleen melko hyvää palautetta työstäni. Olihan tietysti asiakkaita, jotka eivät niin kauheasti kehuneet aikaansaannoksiani, mutta muuten sanoivat että "olin tehnyt juuri niin kuin pitikin". Kuten kuvastakin huomaatte, myös tänä iltana satoi rakeita samalla tavalla kuten kaksi päivää sitten. Mikä sattuma!


Päätin laajentaa taloa niin, että myös kylpyhuoneessa olisi enemmän tilaa. Tässä niin sanottu ilmakuva kylppäristä.



Oli aika pestä Jakke kylpyammeessa puhtaaksi. Sillä oli ollut kirppuja, joten kunnon kirppukylpy auttoi sitä pääsemään eroon niistä.



Vaihdoin arkivaatteeni alusvaatteisiin, joita pidin yöpukuna. En pitänyt hirveän pitkistä yöpaidoista, sillä niissä minulle tuli epämukava olo.


Ja niin, me molemmat - Jakke ja minä - menimme unten maille. Molemmilla oli ollut jälleen kerran pitkä päivä, ja varmasti tulisi vielä sellaisia useastikin.


Roaring Heights oli valaistu upeasti öisin; etenkin kaupungin keskustassa oli eniten valoja.


Mutta hetken päästä tapahtui jotakin, mikä herätti Jaken. Se meni ulos ihmettelemään omituisia askelten ääniä.


No mutta, sehän on murtovaras! Nyt kannattaisi soittaa poliisille, ja äkkiä! 


Toinen puolikas tästä osasta ilmestyy lähiaikoina, ja siinä selviää, miten Elina selviää odottamattomasta tilanteesta, ja paljon muutakin on luvassa. Kommentteja olisi mukava saada, kiitoksia lukemisesta!
-Sims3Pelaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti