Ja näin LC Ilmarinen saa taas jatkoa! :)
Olen pahoillani kun en voinut pitää lupaustani, sillä tämä osa ei ilmestynyt juuri silloin kuin sen pitikin, eli viikonloppuna (14-16.3.). En ehtinyt kirjoittaa blogia juuri silloin, armahtakaa minut. :D Elina Ilmarisen elämä Roaring Heightissa on pikkuhiljaa alkanut kehittyä värikkäämmäksi, mutta vielä ei ole hurjia juonenkäänteitä luvassa, odottakaa vähäsen. Nämä osat eivät sisällä kovin paljoa sellaisia, sillä en ole keksinyt vielä kunnollisia juonenkäänteitä. Mutta kyllä varmasti vielä keksin! :D
Lukuiloa kaikille, toivottaa Sims3Pelaaja!
Luin aamulehteä. Lehdessä ei ollut hirveästi mullistavia uutisia, mutta ei se minua haitannut. Ainakin oli jotain lukemista.
Miksi tuo lehti on noin musta? Johtuuko se bugista vai onko valaistus jotenkin erikoinen? O.o
"Monte Vistasta kotoisin oleva journalistinainen on saanut merkittävän ylennyksen. Lisäksi hän on parhaillaan kirjoittamassa uutta romaania. Romaani kertoo nuoresta naisesta, joka on muuttanut Roaring Heightsiin koiransa kanssa paetakseen menneisyyttään..." luin, kunnes pysähdyin. Miten tämä oli mahdollista? "No, ehkä se oli vain sattumaa. Ei hän kai voinut tietää oikeasti minusta. Vai voiko?"
Pohdintani saivat pian lopun, kun avasin television. Huomasin, että se oli mennyt rikki. Ruudulla ei näkynyt muuta kuin sekasortoa.
"Mikä ettei, kerro vain osoitteesi", miesääni sanoi luurin toisessa päässä.
Kerroin osoitteeni, jota en vielä ole teille lukijoille valmis paljastamaan. Mutta tiedätte kyllä, että asun Roaring Heightissa...
"Hyvä on, minä jään, yhdeksi yöksi", Franklin myöntyi.
"Jee! Me voimme vaikka käydä katsomassa tähtiä ulkona, on nimittäin todella selkeää tänä yönä", hehkutin innoissani.
Franklin vaikutti todella mukavalta mieheltä, vaikka vastahan me tavattiin. Hän oli avulias ja ystävällinen, ainakin minun mielestäni.
"Sinullahan on koira! Mikä sen nimi on?" Franklin kysyi nähdessään Jaken makaavan sängylläni.
"Sen nimi on Jakke, ja se ei saisi olla sängylläni juuri nyt", sanoin ystävällisesti mutta myös kireästi. "Jakke, pois sängyltä!"
Jakke hyppäsi kiltisti sängyltä alas, mutta olin silti lievästi kiukkuinen sen katalan tempun takia.
"Ai Jakke...sehän on kiva nimi", Franklin mutisi.
Kävin vessassa ja sen jälkeen menin peilin eteen turhamaisin ilmein.
Franklin Wilson, siinä vasta mukava mies. Ties mitä suhteestamme vielä kehittyy...tai sitten ei kehity mitään. Entä jos hän pettäisi minut, tai jos hän on jo naimisissa...
Näin pitkälle menin ajatuksissani, mikä oli melko säälittävää. En tässä tapauksessa tarkoita kuitenkaan itsesääliä.
Tullessani kylpyhuoneesta näin Franklinin antavan koirankeksin Jakelle. Yhtäkkiä aloin pelkäämään, että siinä olisi myrkkyä tai jotain muuta ikävää. En tiedä, mistä hän oli saanut sellaisen, mutta kysyin sitä häneltä hetken kuluttua:
"Mikä tuo oli? Annoitko koirankeksin? Mistä olet saanut sellaisen?" kysyin hieman hermostuneesti.
"Kuule, en minä antanut koirallesi mitään myrkytettyä hauvan herkkua, vaan se oli ihan tavallinen koirankeksi", Franklin naurahti.
"Luojan kiitos", huokasin helpotuksesta. "No mistä sait sen sitten?"
Franklin veti syvään henkeä ja kertoi:
"Minulla oli Tessu-niminen koira. Se kuoli juuri viikko sitten, ja minulle jäi tuo yksi ainoa koirankeksi siitä muistoksi. Muuta irtainta tavaraa ei siitä jäänyt, paitsi se koirankoppi, jonka aion myydä pois. Kaipaan sitä suuresti".
Nyt aloin ymmärtää entistä paremmin tätä miestä; hänellä oli ollut myös oma koira, jota hän rakasti todella paljon. Olimme siis molemmat koiraihmisiä, mikä oli todella yhdistävää ja hienoa.
"Olen todella pahoillani koirasi menetyksestä", sanoin välittävästi. "Muuten, minulla on idea: mennäänkö nyt katsomaan niitä tähtiä ulos?"
"Sehän olisi mukavaa", Franklin myöntyi.
Olin jotenkin innostunut, vaikka eihän tähtien tarkkailu ilman kaukoputkea ollut mikään erityinen ihme. Mutta kivaa se varmasti oli.
Ja niin me menimme katsomaan tähtitaivaan ihmeitä. Oli aika viileää, vaikka Roaring Heightissa oli lähes aina lämmintä.
Näimme upeita tähdenlentoja, ja myös eri tähtikuvioita kuten Otavan. Oli selkeä yö, eikä ulkona kuulunut meitä häiritseviä ääniä. Oli rauhallista.
Hetken päästä oli aika mennä nukkumaan. Franklin sai nukkua vanhassa makuupussissani, joka oli kuitenkin vielä hyvässä kunnossa. Lisäksi se oli lämmin, ja kävin pesemässä sen kuukausi sitten eräässä pesulassa Roaring Heightsin reunalla.
Minäkin sain viimein nukuttua yöni kunnolla, ilman heräilyjä. Onneksi minulla oli pari vapaapäivää töistä, koska siten saisin enemmän omaa aikaa.
Kuten tavallista, minulla oli tapana herätä puoli yhdeksältä, ja vaikka meninkin yöllä kello kahdeltatoista nukkumaan, olin silti levännyt. Näin Franklinin nukkuvan makuupussissani täysillä, enkä viitsinyt herättää häntä vielä.
Ja silloin tapahtui jotain todella omituista: Jakke alkoi järsimään lipastoani! En huomannut sitä heti, sillä koira osasi olla kumman hiljainen tuhmuuksia suorittaessaan.
Ja silloin kun huomasin, oli jo liian myöhäistä. Jakke oli järsinyt lipastoni tuusan nuuskaksi.
Tulin todella vihaiseksi, mutta koska Franklin nukkui vielä, en viitsinyt huutaa koiralleni.
"Senkin tuhma koira! Mene ulos siitä!" toruin Jakkea tiukasti.
Olin todella pettynyt koiraani sillä hetkellä, ihan kuin jotain olisi mennyt pieleen koulutuksessa. No, koirat saattavat olla arvaamattomia. Ehkä minun pitäisi ostaa sille enemmän puruleluja.
Joudun tosiaan ostamaan pian uuden lipaston, mieluiten samanlaisen tai samankaltaisen.
"No? Eikö sana kuulu? Ulos!" komensin Jakkea uudestaan.
Koira näytti loukkaantuneelta; ihan kuin sitä olisi ymmärretty väärin.
Vihdoin koira totteli minua, ja meni ulos häpeämään tekoaan. Toivottavasti koiraparka oppisi pian, ettei moinen ole sallittua.
Olin aloittanut aamupalan valmistamisen. Aamupalaksi olisi vohveleita. Mutta kokin suureksi suruksi gourmet-aterian valmistus sai epäonnisen lopun. Vohvelit paloivat karrelle, ja niiden syöminen voisi aiheuttaa vakavan syövän. Olen ainakin kuullut, että palanutta ruokaa ei saa syödä, sillä niissä on karsinogeenejä eli syöpää aiheuttavia aineita. Kaikki ruoan ystävät ja kokit, muistakaa tämä!
Hetken päästä Franklin nousi ylös ja kävi kylpyhuoneessa. Hän näytti unentokkuraiselta.
Kun menin katsomaan, mitä Jakke teki ulkona, otti Franklin epähuomiossa palaneita vohveleita. Tulin hetken päästä sisälle ja huusin automaattisesti:
"Mitä sinä oikein teet? Nuo ovat palaneita, ei niitä saa enää syödä! Voit saada syövän!"
Franklin ikään kuin havahtui ja huomasi minun olevan oikeassa.
"Todellakin, mitä ihmettä oikein tein?" hän kummasteli. "En onneksi ehtinyt syödä kuin haarukallisen".
Päivällä oli aika pukea vaatteet ja hyvästellä vieras väliaikaisesti.
"Oli todella mukavaa, kun olit luonani, Franklin. Olet todella hyvä mekaanikko, ja vielä sen lisäksi koiraihminen. Tavataanhan me vielä?" kysyin häneltä.
"Totta kai, sinä vaikutat todella mukavalta. Hei, minulla on sinun puhelinnumerosi kännykässäni! Voidaan soitella useamminkin", Franklin sanoi ystävällisesti.
"Mutta soitellaan, ja tavataan taas! Oli hauska tavata sinut!" sanoin hyvästiksi (mutta en tietenkään ikuisiksi ajoiksi).
"Juu, soitellaan vaan! Niin minustakin, siis tavata sinut! Moikka!" Franklin vastasi.
"Voi sinua, Jakke", huokasin ajatuksissani.
Niin paljon oli tapahtunut kahden vuorokauden aikana. Minulla oli ainakin uusi tuttavuus, mutta lisäksi minulla oli uusi säästökohde: lipasto...
Seuraavassa osassa tapahtuu jotain mukavaa, jota en voi vielä paljastaa! Kiitoksia lukemisesta, jättäkää kommenttia! :D
-Sims3Pelaaja
Ja ei kulunut kuin viisitoista minuuttia, ja sähkömies ilmestyi talolleni.
"Tiedätkö, miten tuon television romun saisi entiselleen?" kysyin mieheltä.
"Totta kai", mies sanoi ystävällisesti. "Korjaan sen mielelläni."
Hetken kuluttua televisio oli korjattu, ja annoin palkan miehelle. Olin helpottunut.
"Voidaanko me jutella hetken aikaa? Vaikka tutustua, koska en ole asunut täällä kovin pitkää aikaa vielä", ehdotin miehelle.
"Tietysti! Minä voin vaikka aloittaa. Olen Franklin Wilson, ja pidän tekniikan parissa työskentelemisestä. Lisäksi pidän monista muistakin asioista, mutta voin kertoa niistä myöhemmin", mies esitteli itsensä.
"Kuulostat mielenkiintoiselta persoonalta", sanoin kiinnostuneena. "Ja minä olen Elina Ilmarinen."
"Hei, minä keksin! Voit jäädä yöksi luokseni, niin voidaan jutella enemmän", ehdotin Franklinille.
"Hmm...en ole varma, sillä minulla on töitä huomenna", Franklin epäröi.
"Jäisit nyt, ole niin kiltti!" suorastaan anelin. "Minä olen aika uusi täällä Roaring Heightissa, eikä minulla ole vielä ketään varsinaista ystävääkään!"
Franklin harkitsi hetken. Mutta mitä jos hän ei suostuisikaan?
"Hyvä on, minä jään, yhdeksi yöksi", Franklin myöntyi.
"Jee! Me voimme vaikka käydä katsomassa tähtiä ulkona, on nimittäin todella selkeää tänä yönä", hehkutin innoissani.
Franklin vaikutti todella mukavalta mieheltä, vaikka vastahan me tavattiin. Hän oli avulias ja ystävällinen, ainakin minun mielestäni.
"Sinullahan on koira! Mikä sen nimi on?" Franklin kysyi nähdessään Jaken makaavan sängylläni.
"Sen nimi on Jakke, ja se ei saisi olla sängylläni juuri nyt", sanoin ystävällisesti mutta myös kireästi. "Jakke, pois sängyltä!"
Jakke hyppäsi kiltisti sängyltä alas, mutta olin silti lievästi kiukkuinen sen katalan tempun takia.
"Ai Jakke...sehän on kiva nimi", Franklin mutisi.
Franklin Wilson, siinä vasta mukava mies. Ties mitä suhteestamme vielä kehittyy...tai sitten ei kehity mitään. Entä jos hän pettäisi minut, tai jos hän on jo naimisissa...
Näin pitkälle menin ajatuksissani, mikä oli melko säälittävää. En tässä tapauksessa tarkoita kuitenkaan itsesääliä.
Tullessani kylpyhuoneesta näin Franklinin antavan koirankeksin Jakelle. Yhtäkkiä aloin pelkäämään, että siinä olisi myrkkyä tai jotain muuta ikävää. En tiedä, mistä hän oli saanut sellaisen, mutta kysyin sitä häneltä hetken kuluttua:
"Mikä tuo oli? Annoitko koirankeksin? Mistä olet saanut sellaisen?" kysyin hieman hermostuneesti.
"Kuule, en minä antanut koirallesi mitään myrkytettyä hauvan herkkua, vaan se oli ihan tavallinen koirankeksi", Franklin naurahti.
"Luojan kiitos", huokasin helpotuksesta. "No mistä sait sen sitten?"
Franklin veti syvään henkeä ja kertoi:
"Minulla oli Tessu-niminen koira. Se kuoli juuri viikko sitten, ja minulle jäi tuo yksi ainoa koirankeksi siitä muistoksi. Muuta irtainta tavaraa ei siitä jäänyt, paitsi se koirankoppi, jonka aion myydä pois. Kaipaan sitä suuresti".
Nyt aloin ymmärtää entistä paremmin tätä miestä; hänellä oli ollut myös oma koira, jota hän rakasti todella paljon. Olimme siis molemmat koiraihmisiä, mikä oli todella yhdistävää ja hienoa.
"Olen todella pahoillani koirasi menetyksestä", sanoin välittävästi. "Muuten, minulla on idea: mennäänkö nyt katsomaan niitä tähtiä ulos?"
"Sehän olisi mukavaa", Franklin myöntyi.
Olin jotenkin innostunut, vaikka eihän tähtien tarkkailu ilman kaukoputkea ollut mikään erityinen ihme. Mutta kivaa se varmasti oli.
Ja niin me menimme katsomaan tähtitaivaan ihmeitä. Oli aika viileää, vaikka Roaring Heightissa oli lähes aina lämmintä.
Näimme upeita tähdenlentoja, ja myös eri tähtikuvioita kuten Otavan. Oli selkeä yö, eikä ulkona kuulunut meitä häiritseviä ääniä. Oli rauhallista.
Hetken päästä oli aika mennä nukkumaan. Franklin sai nukkua vanhassa makuupussissani, joka oli kuitenkin vielä hyvässä kunnossa. Lisäksi se oli lämmin, ja kävin pesemässä sen kuukausi sitten eräässä pesulassa Roaring Heightsin reunalla.
Minäkin sain viimein nukuttua yöni kunnolla, ilman heräilyjä. Onneksi minulla oli pari vapaapäivää töistä, koska siten saisin enemmän omaa aikaa.
Kuten tavallista, minulla oli tapana herätä puoli yhdeksältä, ja vaikka meninkin yöllä kello kahdeltatoista nukkumaan, olin silti levännyt. Näin Franklinin nukkuvan makuupussissani täysillä, enkä viitsinyt herättää häntä vielä.
Ja silloin tapahtui jotain todella omituista: Jakke alkoi järsimään lipastoani! En huomannut sitä heti, sillä koira osasi olla kumman hiljainen tuhmuuksia suorittaessaan.
Ja silloin kun huomasin, oli jo liian myöhäistä. Jakke oli järsinyt lipastoni tuusan nuuskaksi.
Tulin todella vihaiseksi, mutta koska Franklin nukkui vielä, en viitsinyt huutaa koiralleni.
"Senkin tuhma koira! Mene ulos siitä!" toruin Jakkea tiukasti.
Olin todella pettynyt koiraani sillä hetkellä, ihan kuin jotain olisi mennyt pieleen koulutuksessa. No, koirat saattavat olla arvaamattomia. Ehkä minun pitäisi ostaa sille enemmän puruleluja.
Joudun tosiaan ostamaan pian uuden lipaston, mieluiten samanlaisen tai samankaltaisen.
"No? Eikö sana kuulu? Ulos!" komensin Jakkea uudestaan.
Koira näytti loukkaantuneelta; ihan kuin sitä olisi ymmärretty väärin.
Vihdoin koira totteli minua, ja meni ulos häpeämään tekoaan. Toivottavasti koiraparka oppisi pian, ettei moinen ole sallittua.
Olin aloittanut aamupalan valmistamisen. Aamupalaksi olisi vohveleita. Mutta kokin suureksi suruksi gourmet-aterian valmistus sai epäonnisen lopun. Vohvelit paloivat karrelle, ja niiden syöminen voisi aiheuttaa vakavan syövän. Olen ainakin kuullut, että palanutta ruokaa ei saa syödä, sillä niissä on karsinogeenejä eli syöpää aiheuttavia aineita. Kaikki ruoan ystävät ja kokit, muistakaa tämä!
Hetken päästä Franklin nousi ylös ja kävi kylpyhuoneessa. Hän näytti unentokkuraiselta.
Kun menin katsomaan, mitä Jakke teki ulkona, otti Franklin epähuomiossa palaneita vohveleita. Tulin hetken päästä sisälle ja huusin automaattisesti:
"Mitä sinä oikein teet? Nuo ovat palaneita, ei niitä saa enää syödä! Voit saada syövän!"
Franklin ikään kuin havahtui ja huomasi minun olevan oikeassa.
"Todellakin, mitä ihmettä oikein tein?" hän kummasteli. "En onneksi ehtinyt syödä kuin haarukallisen".
"Nukuitko hyvin?" kysyin Franklinilta. "Anteeksi jos häiritsin untasi, sillä minulle tuli pari vastoinkäymistä: koira järsi lipastoni käyttökelvottomaksi ja vohvelit paloivat pohjaan. Ei taida olla minun päiväni."
"Ei se mitään, Elina. Mutta sitä kyllä hiukan ihmettelen, että miten ja miksi Jakke järsi lipastosi käyttökelvottomaksi", Franklin sanoi tyynesti.
"Niin, sitä minäkin", sanoin ihaillen Franklinin tyyneyttä.
Päivällä oli aika pukea vaatteet ja hyvästellä vieras väliaikaisesti.
"Oli todella mukavaa, kun olit luonani, Franklin. Olet todella hyvä mekaanikko, ja vielä sen lisäksi koiraihminen. Tavataanhan me vielä?" kysyin häneltä.
"Totta kai, sinä vaikutat todella mukavalta. Hei, minulla on sinun puhelinnumerosi kännykässäni! Voidaan soitella useamminkin", Franklin sanoi ystävällisesti.
"Mutta soitellaan, ja tavataan taas! Oli hauska tavata sinut!" sanoin hyvästiksi (mutta en tietenkään ikuisiksi ajoiksi).
"Juu, soitellaan vaan! Niin minustakin, siis tavata sinut! Moikka!" Franklin vastasi.
Ja niin hän lähti harmaalla autollaan pois kotipihaltani. Hän asui suureksi onnekseni myös Roaring Heightissa, niin hän kertoi minulle kun katselimme tähtiä viime yönä.
Niin paljon oli tapahtunut kahden vuorokauden aikana. Minulla oli ainakin uusi tuttavuus, mutta lisäksi minulla oli uusi säästökohde: lipasto...
Seuraavassa osassa tapahtuu jotain mukavaa, jota en voi vielä paljastaa! Kiitoksia lukemisesta, jättäkää kommenttia! :D
-Sims3Pelaaja
