04: Elämäniloa

Terveisiä Elina Ilmariselta! :D

Eli nyt LC Ilmarinen saa jälleen jatkoa, anteeksi kauheasti kun tämä myöhästyi! :( Tämän osan piti ilmestyä toukokuun lopussa, mutta niin ei käynyt. Mutta nyt saatte kuitenkin tämän silmienne eteen. ;)

P.S. Tässä osassa kertoja saattaa vaihdella Elinasta kaikkitietävään kertojaan ja myöhemmissä osissa mahdollisesti myös Frankliniin (siitä ilmoitetaan erikseen).

Lukuiloa kaikille toivottaa Sims3Pelaaja! :)

Franklin oli vielä töissä, joten päätin kutsua yhden ystäväni kylään. Kello oli 18.05, mutta ystäväni suostui tulemaan.

Ystäväni Samantha Cassat tuli mielellään kylään, vaikka oli ilta ja Franklin oli yötöissä. Samantha oli aiemmin myös minun asiakkaani, kun hän halusi pyykinpesutilan mahtumaan kylpyhuoneeseensa*.

*Ks. osa 01: Uusi työ (1/2).

Juttelimme monista asioista, etenkin minun raskaudestani."Minua hieman jännittää sen vauvan tulo", sanoin hermostuneesti. "Miten mahdan selvitä siitä, ja onkohan Franklin hyvä isä?"

"Kuule, Elina. Maailmaan mahtuu monenlaisia äitejä, mutta suurin osa heistä on selviytynyt lasten hoidossa. Jos kukaan ei tulevaisuudessa selviytyisi lapsen saamisesta, niin ei täällä silloin ole enää ihmisiäkään", Samantha nauroi, ja minä samoin. "Mutta se on eri asia se, jos on menettänyt äitinsä, kenties myös isänsä, nuorena", Samantha lisäsi."Niin, kuten minä", totesin kylmästi. "Olin kuitenkin 19, kun se tapahtui. En onneksi muista siitä mitään.""Mikä tapahtui? Mitä vanhemmillesi kävi?" Samantha kysyi ja hänen ilmeensä vakavoitui."En halua puhua siitä, ja kuten minä sanoin, en muista siitä mitään", sanoin tiukasti. "Hyvä on, anteeksi tungetteluni", Samantha sanoi kohteliaasti.

Televisiosta tuli Onnelliset häätarinat. Se oli yksi lempiohjelmistani, ja nyt kun odotin vauvaa, oli minulla enemmän aikaa rentoutua ja unohtaa työkiireet.

Olimme ostaneet kehdon Franklinin kanssa tulevaa vauvaa varten. Emme vielä tiedä, kumpi tulee, tyttö vai poika, joten valitsimme melko neutraalin värisen kehdon. Tosin sininen on kuulemma "poikien väri", mutta omasta mielestäni ei ole mitään tietyn sukupuolen värejä olemassakaan.

Samantha lähti yön tullen. Odotin Franklinia innoissani, mutta pystyin hillitsemään innostustani hieman, kun katsoin poliisijännäreitä televisiosta.

Lopulta koko maailmani tärkein ihminen, Franklin Ilmarinen*, palasi töistä. Olin niin onnellinen, kuin tuleva äiti voi vain olla.*O.S. Franklin Wilson, hänen sukunimensä muuttui Ilmariseksi Elinan mennessä hänen kanssaan naimisiin. Yleensä nainen saa miehen sukunimen, mutta The Sims 3-pelissä asia saattaa olla päinvastoin.

"Kulta, odotin sinua innoissani!" sanoin Franklinille ja suutelimme intohimoisesti.

"Niin minäkin sinua...tai siis, odotin näkeväni sinut!" Franklin sanoi ja naurahti.

"Miten meni töissä, rakas?" kysyin häneltä."Erittäin hyvin, harjoittelin vatsalihaspunnerruksia", Franklin sanoi hymyillen.

"Miten vatsa-asukkisi voi?" Franklin kysyi tuijottaen pyöreää mahaani."No kysy siltä itse", sanoin nauraen.

"Haloo! Kuuletko, tyttö tai poika? Miten oikein voit?" Franklin kyseli humoristisesti vatsa-asukilta.

"No mitä se vastasi sinulle?" kysyin pidätellen naurua.

"En oikein saanut selvää sen vastauksesta", Franklin sanoi epävarmasti.

"Mutta ehkä se kertoo myöhemmin meille!" Franklin sanoi minulle ja kumarsi minut antaakseen intohimoisen suudelman.

Perdita oli tullut melko likaiseksi, joten Franklin pesi sen. En tiedä, pitikö se siitä, mutta kyllä se tulisi ainakin puhtaaksi.

Nukahdin tyytyväisenä sohvalle. Ehkä se oli hyvä, sillä meidän sängyssä oli hieman hankalampi nukkua ison raskausmahan kanssa. Lisäksi paksu peitto aiheutti turhaa lämpöä ja vei usein yöunet ainakin minulta. Franklin nukkui yleensä hyvin öisin, mutta toki hänkin heräili välillä.

Jakke nukkui omalla pedillään onnellisena. Perdita nukkui mieluummin ulkona koirankopissa.

Perditalle tuli nälkä yöllä, joten se söi koppinsa vieressä olevasta ruokakupista. Kenties koira olisi tiineenä, tai lähellä tiineyttä?

Ulkona saattoi sinä yönä nähdä kauniin mutta jonkin verran pilvisen tähtitaivaan. Monelle saattaa tulla siitä mieleen Tähtisimien sota-elokuvat.

Heräsin yöllä yllättäen nähtyäni kamalan painajaisen. Siinä unessa olin vauvani kanssa kotona (tosin en tiennyt kumpi se oli), ja taloomme tuli yllättäen vieras mies, joka ampui Franklinin ja tappoi molemmat koiramme. Tosin hän ei jostain syystä tappanut minua ja vauvaani, vaan säästi meidät kuolemalta. Nousin sohvalta ja päätin mennä Franklinin viereen nukkumaan.

Oman miehen vieressä nukkuminen tuntui helpottavalta, huolimatta siitä ettei sänkymme ollut hyvä odottavalle äidille, eli minulle. Siksi nukuinkin selälläni, ja lopulta nukahdin rauhalliseen uneen.

Heräsin suunnilleen kello seitsemän aikaan aamulla. Taisin nukkua ihan sopivasti, enkä nähnyt uudelleen painajaisia. Varmaan siksi, koska tiesin, että "suojelijani" makasi vieressäni.

Aamu saapui Roaring Heightsiin. Linnut lauloivat kukin omalla tavallaan, kevyt tuuli puhalsi ilmassa. Aurinko paistoi kirkkaana pilvien välistä.

Tunsin potkaisun mahassani. Tiesin, että vauva syntyisi ihan lähiaikoina.

Olin todella jännittynyt lapsen tulosta, enkä ollut varma, mitä tulisi tapahtumaan. Pärjäisinkö vauvan kanssa? Entä Franklin-isä? Olisiko hän hyvä isä? Ja minä hyvä äiti? Niin monia kysymyksiä, jotka suorastaan odottivat vastauksia.

Franklin heräsi kello 8, joten hän ei itsekään nukkunut kovin pitkään. Hän hymyili, taisi nukkua hyvin viime yönä.

"Huomenta, kulta", Franklin sanoi ja suutelimme intohimoisesti.

"Huomenta, rakas mieheni", vastasin pirteänä.

"Nukuitko hyvin?""Erinomaisesti, rakkaani", Franklin sanoi rennosti.

Aamutoimien jälkeen menin katsomaan koiria. Toinen makasi omassa kopissaan ja toinen söi sapuskaa. Pikku posteljooni oli tuonut sanomalehden. Ihmettelen vain, miksi hän ei ollut koulussa, kuten monet muut pikku posteljoonit.

"Kiitos SimCityn Sanomista, mutta miksi et ole koulussa, nuori neiti?" kysyin postinkantajalta.

"Kuule...meillä on taksvärkkipäivä kaksitoista kertaa vuodessa, ja tämä toistuu...öh...joka toinen vuosi. Tai siis...en osaa selit..." tyttö sanoi keskeytykseen asti."Kiitos tiedosta, ei tarvitse selittää enempää", keskeytin nauraen."Öh...okei. Hei sitten", tyttö sanoi pettyneenä.

Koirilla oli oikea hulivilipäivä. Perdita kaivoi kuoppaa, ja varmaan ajatteli että löytäisi aarteita (kuten luita tai jotain muuta kiinnostavaa).

Jakke leikki omalla muovisella purulelullaan. Se kieriskeli tyytyväisenä, eikä välittänyt edes lajitoverinsa kaivuupuuhista.

Katselin televisiota ajankulukseni. Ostoskanavalla mainostettiin taas jotain "todella hienoa ja kiinnostavaa".

Franklin laittoi ruokaa, tosin hieman epäterveellisempää sellaista. Vohvelit olivat meidän molempien ehdoton herkku.

"Milloinkohan se vauva syntyy?" Franklin kysyi varmaan sadannen kerran.

"Franklin, mä olen sanonut, että se syntyy sitten kun se..."

"Nyt se syntyy! Apuaa!" huusin yhtäkkiä. Synnytys oli alkanut.

Menin taksilla kohti sairaalaa Franklin mukana, ja kuski käski minun olla rauhallinen. Aika vaikeaa se on, jos vauva syntyy hetkellä millä hyvänsä.

Minut vietiin nopeasti synnytysosastolle, missä kätilöt tulivat auttamaan minua. Ei kulunut kauaa, kunnes helpotti.

Suloinen pikku tyttö syntyi Ilmarisen perheen iloksi. Esikoinen oli juuri sopivan painoinen, terve tytöntyllerö. Ajattelin hänen nimeään hetken, ja sitten mieleeni tuli sopiva nimi: Anna Elina Ilmarinen. Oloni oli melko heikko, mutta ilo oli sitäkin suurempi.

Tulimme Annan kanssa turvallisesti kotiin. Myös Franklin-isä oli seuraamassa pienokaisen tuloa maailmaan.

Koirat ilahtuivat kotiinpaluustamme, ja ne ihmettelivät vaaleanpunaiseen kankaaseen käärittyä ihmettä.

Erityisesti Perdita vaikutti kateelliselta, mutta samalla myös kummastuneelta, sillä se varmaan pelkäsi joutuvansa vähemmälle huomiolle.

Oli aika juoda maitoa pullosta . Anna vaikutti tyytyväiseltä saamaansa hoitoon.

Maitokulauksen jälkeen laskin Annan varovasti kehtoon. Olin varma, että hänestä tulisi hyvin tärkeä asia meidän elämässämme.

Kiitos, jos luit tämän kokonaan :) Kommentteja olisi kiva jälleen saada. Mitä mieltä olet perheenlisäyksestä? Tuleeko Ilmarisille vielä lisää lapsia? Pohtikaa näitä alla kommenttien muodossa! :D-Sims3Pelaaja

03: Rakkauden liekki

Hei taas kaikki lukijat! Elina Ilmarisen "seikkailut" saavat jälleen jatkoa! :)

Anteeksi kun tämä osa jälleen kerran myöhästyi. Minulla on ollut paljon kiireitä lukiossa ja vapaa-ajallakin, joten blogien kirjoitukset ovat jääneet vähemmälle. On ollut paljon stressiä ja uniongelmia. Toivon, että annatte anteeksi. ;)

Minulla oli tämän osan nimeämisessä paljon ongelmia, ja nyt tyydyin tällaiseen yksinkertaiseen, kuluneeseen ilmaisuun. No, ehkä nimi ei ole tämän osan pääosassa! Mutta toivon että jaksatte lukea tämän silti! Lukuiloa kaikille! :D

-Sims3Pelaaja

Olin vihdoin saanut enemmän rahaa, joten päätin ostaa jotain uutta talooni. Esimerkiksi tapetti oli uusittu, ja muutamia uusia huonekalujakin olin hankkinut.

Ai niin, myös kodinsisustuskin parani huomattavasti, kun hankin uuden taulun SimCity-marketista. Se ei ole mikään kovin arvokas taideteos, sillä se ei ollut kallis, mutta ilo silmille se on kuitenkin.

Heräsin aamulla hieman unentokkurassa, mutta kylmä vesi kasvoihin auttoi virkistymään. Lisäksi katsoin jonkin aikaa televisiota, ennen kuin olisi aika lähteä töihin. Sen jälkeen ruokin Jaken.

Jonkin ajan kuluttua taksi tuli hakemaan minut kotoa. Vapaapäiväni olivat ohi, joten nyt saivat työt jatkua vaihtelun vuoksi.

Soitin asiakkaalleni. Tätä asiakasta minulla ei ennen ollut, mutta nyt hän pyysi apuani kotinsa sisustamisessa.

Talo näytti tältä. Mielestäni se oli todella hieno, eikä itselläni ollut kuin vain pieni hökkeli. Kunpa saisin vielä enemmän rahaa, niin rakentaisin itselleni isomman talon...ja ai niin, ei pidä unohtaa Jakkea.

Kului noin kolme tuntia, kunnes kaikki huonekalut oli paikallaan. Olin noutanut ne eräästä isosta kauppakeskuksesta läheltä Roaring Heightsia.

Tältä lopputulos näytti. Asiakas katseli uudistettua vessaa, mutta josta oli tullut nyt myös pesuhuone.

"Kuule, Elina...tuo oli ihan LOISTAVA lopputulos! Sinulla on selvästi silmää kodin ilmeelle!" asiakas yllätti minut noilla sanoilla.
"Oi kiitos! Kiva kun pidät lopputuloksesta", sanoin ilahtuneena.

Asiakkaan luvalla sain käydä itse tarkistamassa, että kaikki "uudessa" pesuhuoneessa on kunnossa. Ja samalla sain ihailla käsieni työtä. En tarkoita kuitenkaan, että olisin itserakas, mutta saahan sitä olla sopivasti ylpeä itsestään.

Nainen soitti kitaraa. Mielestäni hän soitti kitaraa varsin hyvin, vaikka ehkä hänestä ei tulisikaan mitään rocktähteä.

Kävin työkeikan jälkeen kaupungilla, muun muassa ruokakaupassa ja pankissa nostamassa rahaa isompia ostoksia varten. Olin näet saanut jälleen mukavasti rahaa, kun tein asiakkaiden mielestä niin hyvää jälkeä työssäni. 

Kotiin päästyäni menin tervehtimään Jakkea, joka oli ulkona. Minä luotin siihen, että Jakke ei karkaisi kotoa, sillä olin kouluttanut sitä niin paljon. Ja ei Jakke karannutkaan. Mutta tiedoksi kaikille koiran omistajille tai sellaista haluaville, että koiraa ei kannata jättää ulos - ei ikinä.

Söin päivälliseksi juustokeittoa. Se maistui melko voimakkaalta, mutta varmaan johtui liiallisesta suolasta ja sipulin käytöstä. No, kyllä se vatsalle joka tapauksessa kelpasi.

Syötyäni päivällisen (joka oli ehkä samalla iltapala), katsoin hetken televisiota, sitten menin pesemään hampaat ja nukkumaan. Oli ollut mukava, mutta samalla pitkä päivä.

Myös Jakke nukkui omassa "sängyssään", ulkona olevassa koirankopissa. Sekin oli varmasti väsynyt, koska oli ollut pitkä päivä - varsinkin kun omistaja oli pitkään poissa kotoa.

Seuraavana aamuna minun piti soittaa jälleen kerran putkimiehelle (tai mikä se nyt olikaan), sillä vessanpöntössä oli ilmeisesti jokin tukos. Minua ällötti moinen, sillä olen yleensä hyvin tiukka tuottamissa päästöissäni...sanoinko tuon ääneen?

Jonkin ajan kuluttua putkimies tuli taloon. Hän tuli avaamaan WC-pöntön tukoksen.

"Hän näyttää jotenkin tutulta", muistelin, kun katselin miehen tuttuja kasvonpiirteitä. Lähes silmänräpäyksessä tajusin, että hän oli Franklin Wilson! "Miksi en heti tajunnut?"

"Ai se olit sinä, Franklin! En tajunnut heti, että se olit sä!" sanoin innostuneena.
"Minähän se tässä olen, Elina", Franklin sanoi hymyillen.
 "Mitä kuuluu? Voidaanko jutella hetken?" kysyin leveä hymy kasvoillani.

"Sopiihan se, minulle ei ole sovittuja aikoja enää tämän päivän puolella!" Franklin sanoi.

Ja silloin, kuin automaattisesti, halasimme toisiamme. "Ihan kuin olisimme luodut toisillemme", ajattelin mielessäni. "Onko tämä se rakkauden liekki, joka on sytyttänyt meidän sydämemme  tuleen?"

"Haluaisitko sä jäädä yöksi? Voitaisiin jutella ja tehdä enemmän kivoja juttuja! Tai siis, ei meidän ole pakko tehdä mitään suuria asioita, mutta kuitenkin!" ehdotin Franklinille.

"Kyllä se kai käy, koska ei oo mitään töitä enää tänään", hän totesi. Ja niin Franklin jäi jälleen kerran ystävänsä luokse yökylään.

Menimme ulos ihailemaan tähtitaivasta. Oli sopivan lämmintä, eikä tuuli puhaltanut ollenkaan.

"Katso, Elina! Tuo pilvi näyttää joltain avaruusolennolta!" Franklin sanoi ja osoitti ylös.
"Kappas, niinhän se näyttääkin", sanoin osittain kiinnostuneena, osittain ajatuksissani.

Istuimme hetken aikaa vierekkäin sanomatta sanaakaan. Tuntui hieman kiusalliselta, kun vierelläni ollut mies ei sanonut mitään. Mutta ehkä se olikin vain hyvä juttu, sillä joskus yksikin lausahdus voi pilata erityisen hetken.

Hetken päästä nousimme ylös, ja halasimme uudelleen. Jotenkin minusta tuntui siltä, että nyt olisi sopiva hetki siihen...paljastaa, että rakkauden liekki palaa sydämmessäni. "Entä jos hän ei oikeasti pidä minusta?" ajattelin hetken verran. Entä jos Franklin teeskentelee? No, se selviää kohta...

"Franklin, minä...pidän sinusta todella paljon", uskaltauduin lopulta sanomaan totuuden.

"Voi Elina, niin minäkin. Enkä minä valehtele, minä...minä oikeasti pidän sinusta myös", Franklin sanoi hieman punastuen.

"Tiedän sen", sanoin lähes kuiskaten.
Franklin tuli tavallista hermostuneemmaksi, kun lähestyin häntä hitaasti, mutta varovasti.

"Minä...rakastan sinua", sanoin itsekin jännittyneenä.
Ja sitten suutelimme ensimmäistä kertaa toisiamme. Ensisuudelma. Ainakin se oli sellainen minulle, en tiedä Franklinista. Mutta ensisuudelma oli todellakin jotain erityistä, se tuntui niin...en osaa oikein kuvailla sitä, mutta jotenkin se tuntui niin ihanalta.
"Minäkin r-rakastan sinua", Franklin sanoi suutelemisen jälkeen.

"Minulla on sinulle yllätys, Franklin", kuiskasin hänen korvaansa.
"Onko? Mikä se on?" Franklin innostui.

Silloin otin taskustani jotain todella kiiltävää. Se oli vanha luokkasormukseni, josta en ole ehkä vielä kertonut. Sain sen, kun minut herätettiin koomasta. Ainoa muistoni kouluajoiltani, jonka nyt päätin antaa pois. Mutta se olisi varmasti sen arvoista.
"Tuletko...tuletko puolisokseni? Ymmärrän, jos et halua, sillä tulihan tämä näin nopeas..." sanoin mahdollisimman luotettavalla äänellä, kunnes Franklin keskeytti minut.
"Ei sinun tarvitse selitellä! Totta kai haluan olla puolisosi! Kyllä! Tahdon!" hän sanoi niin onnellisella äänellä kuin oli mahdollista.

Ja nyt olemme virallisesti yhdessä. Tai siis, ei ihan vielä...

"Me voimme leikkiä, että menemme nyt naimisiin, mutta voimme käydä kaupungintalolla virallistamaan avioliittomme", sanoin nauraen.
"Ei, kyllä tämä on minulle ihan virallinen tilaisuus! Vain meille kahdelle!" Franklin sanoi hymyillen.

"Voitte suudella morsianta", olisi pappi nyt varmaan sanonut. Mutta ei ollut tarvetta nyt pastorille, vaan vain kaupungintalossa käymiselle.

3 PÄIVÄÄ MYÖHEMMIN:

Olimme käyneet jo kaupungintalolla virallistamassa avioliittomme, saaneet oikeat sormukset ja palanneet vastavihittyinä kotiin. Nyt alkaisi virallinen parisuhde-elämä, minulla ja Franklin Wilsonilla. Eikä siinä vielä kaikki, jotain muutakin oli tapahtunut...

Tiistaina kello 10.35 tapahtui jotain merkittävää. Aivan, olimme hankkineet uuden koiran! Sen nimeksi tuli Perdita, ja se oli samannäköinen kuin Franklinin edesmennyt koira. Siis ajokoira.

"Muistakaa pitää koirasta huolta tai muuten molemmat koiranne huostaanotetaan!" sosiaalivirkailija sanoi, kun lähti talostamme takaisin sinne, mistä tulikin.

Jakke sai itselleen vihdoin oikean leikkitoverin - ja kenties sitäkin läheisemmän ystävän. Olinhan minäkin leikkinyt sen kanssa, mutta Jakke tarvitsi toista lajikumppania vierelleen. Tai niin me ainakin Franklin kanssa ajateltiin. 

Laitoin innoissani ruokaa itselleni ja "heilalleni". Meillä oli paljon suunnitelmia yhteiselle tulevaisuudellemme.

Uusi huone oli rakennettu taloomme; siitä tuli makuuhuone. Nyt sai vanha sinkkusänky lentää sinne, missä Aurinko ei paista. Toisin sanoen myin entisen sänkyni, ja ostimme uuden parisängyn uuteen makuuhuoneeseen. Meillä oli juuri sopivasti rahaa tällaiseen muutokseen. Nyt oli nimittäin "Remontti-Reiskan tarpeet" alemyynnissä! Miten loistava sattuma!

Perdita pureskeli tyytyväisenä tälle hankittua, muovista puruluuta. Älkää huoliko, kyllä me myös Jakkea muistettiin! Ostettiin sillekin samanlainen.

"Franklin...minulla olisi sinulle asiaa", sanoin hieman salamyhkäisenä.
"Mitä se oikein olisi?" Franklin kysyi epävarmana.
"Kerron sen sängyssä", sanoin vihjailevasti.

"Franklin...oletko ikinä ajatellut saavasi omia lapsia?" kysyin vakavana.

"Totta kai mä haluan omia lapsia! Eikä haittaa, tuleeko poika vai tyttö, mikä tahansa sieltä tuleekin, kelpaa minulle!" Franklin sanoi humoristisen vakavasti.

Ja niin, nuoripari sai rentoutua, ja unohtaa muun maailman murheineen päivineen.

Nukuin seuraavana aamuna melko pitkään, sillä kello oli 12.30 kun heräsin. Oli ilmeisesti vierellä levänneen ihmisen ansiota, sillä minulle tuli turvallisempi olo, kun sain olla hänen vierellään.

"Huomenta, rakas", sanoin haukotellen.
"Huomenta, oma kultani", Franklin vastasi hymyillen.
Huomasin, että Franklinilla oli jo päivävaatteet yllään. Hän oli ilmeisesti käynyt jossain työkeikalla.
"Muuten Franklin, eihän tuo putkimiehen työ ole välttämättä kokoaikainen, vaan osa-aikaista työtä", sanoin mietiskellen.
"Taidat olla oikeassa, paitsi että olen työskennellyt putkihommien parissa jo kaksi ja puoli vuotta", Franklin sanoi. "Sitä voidaan ehkä kutsua jo kokoaikaiseksi työksi."

"Kaksi ja puoli vuotta?" mieleeni pamahti jotain, mitä en sillä hetkellä voinut oikein käsittää. Enkö minä herännytkin koomasta lähes kaksi vuotta sitten? Onko Franklinilla jotain tietoja menneisyydestäni, vai ei? Todennäköisesti ei. Ei se voisi olla mahdollista, emme edes tunteneet silloin, kun tapahtui jotain, mitä en voi enää muistaa. Mutta antaa olla, ei menneitä kannata liikaa muistella...

"Lähteepäs sinusta paljon karvoja, Perdita", Franklin sanoi harjatessaan koiran turkkia. "Saa nähdä, tuletko viihtymään ystäväsi kanssa entistäkin paremmin..."

Katsoin pöydällä olevaa kirjaa. En ollut lukenut kirjaa viikkokausiin. Ja tuo kirja ei näyttänyt minun kirjaltani, se oli varmasti Franklinin. Mutta jos tuo kirja sisältäisi tietoja menneisyydestäni... Aloin taas ajattelemaan järjettömiä juttuja. Olinko tulossa hulluksi? Miksi pahat ajatukset saisivat voiman juuri nyt, kun pitäisi ajatella hyviä asioita? Olimme juuri menneet naimisiin, ja kenties perheenlisäystäkin olisi luvassa...
Minun on puhuttava Franklinille jossain vaiheessa, mutta ei vielä pitkään aikaan. Katsotaan, miten päivämme etenevät...

Perdita ja Jakke tosiaan viihtyivät hyvin yhdessä. Jakelle ei valitettavasti ollut tehty leikkausta (jotta ei tulisi pentuja)...mutta, mitä se haittaisi? Olemmehan me Franklinin kanssa koiraihmisiä!

Nukuin sinä yönä tavallista huonommin. Se varmaan johtui siitä, mitä päivällä olin niin paljon ajatellut: menneisyyttäni. Jos Franklin tiesi jotain sellaista, mitä minä en vielä tiennyt...

Olimme ostaneet koirille myös upouuden pedin keittiöön. Talomme oli vielä melko pieni, mutta kyllä sitten ajan mittaan voimme kasvattaa kotimme mittasuhteita. Ja tietysti tarvitaan myös rahaa siihenkin hommaan.

Aamulla heräsin polttavaan kipuun vatsassani. Minulla oli jotenkin huono olo. Mistä se mahtoi johtua?

Jouduin käymään vessassa helpottamassa pahaa oloani. En käsittänyt, miksi minä oksensin, kun en ollut syönyt mitään pilaantunutta ruokaa niin kuin Franklin melkein teki?*

*: Katso edellinen osa (Osa 2: Uusi tuttavuus). 

Tämä ei ole välttämättä kertomisen arvoinen juttu, mutta nykyään kylpyhuoneen oven vieressä näkyy WC-pöntön kuva. Siitä ihmiset tunnistavat, missä he voivat käydä tarpeillaan. Tai sitten eivät.

Päätin lukea sitä kirjaa, mikä oli Franklinin pöydälle jättämä. Se ei onneksi ollutkaan sellainen kirja, jossa olisi ollut tietoa minun menneisyydestäni. Mutta kuka sellaista muka tekisi? Ei ainakaan Franklin. Eikä tässä ollut mitään tapahtunutkaan, minä olin itse vain ylireagoinut. Tämä oli vain minun aiheuttama, turha pelkotila.

Franklinin yksi luonteenpiirre on kätevä, joten ei ihme, että hän pitää sähkölaitteiden rukkailusta eli parantelemisesta. Värkkäily kuuluu hänen toimenkuvaansa, ja se on hienoa minun, vaimon, mielestä.

Iltapäivällä alkoi sataa kaatamalla. Onneksi olin sateen suojassa sisällä, enkä ulkona. Hrr, kuinka ikävää olisi seisoa ulkona litimärkänä!

Oli aika pestä Jakke. Sitä ei oltu pesty muutamaan päivään. Vaikka ei koiria tarvitsekaan joka päivä kylvettää, harjaus riittää. Ja joskus myös kynsien leikkuu...

Hetken päästä tajusin, mistä se huono olo oli johtunut: minä tulin raskaaksi!
"Tästä pitää kertoa Franklinille, hän ilahtuu varmasti kun saa kuulla tulevansa isäksi", sanoin mielessäni.

Franklin oli sillä hetkellä Roaring Heightsin areenalla, hakemassa uutta työtä. Nyt Franklin halusi urheilijaksi. Hän oli kertonut minulle edellisiltana, että hän aikoo lopettaa putkimiehen työt. Hän halusi vakituisemman työn, ihan vain sen takia, että ei joutuisi menemään "yllätyskeikalle". Minä olin hieman pettynyt, sillä uskoin hänen olleen erittäin ahkera ja luotettava mies työnsä parissa. Ja hän olikin. Tosin, olihan Franklin ollut jo kaksi ja puoli vuotta putkimiehen hommissa.

Ja niin se rakkauden liekki osui myös koiriemme sydämeen. Ei tästä tarvitse sitten sen enempää kertoakaan...

Kerroin seuraavana päivänä miehelleni asian, minkä te tiedätte jo.
"Kulta, olen raskaana. Sinusta tulee pian isä", sanoin tyynesti.

"Oletko? Hienoa! Minä en malta odottaa sitä vauvan tuloa!" Franklin sanoi hymy suussa.

"Niin, odotetaan vielä vähän. Kyllä se vauva tulee sieltä pian", sanoin nauraen.

Tanssimme innoissamme jonkin aikaa, ikään kuin juhlistaaksemme vauvan tuloa. Vauvakin sai tuntea äidin mahtavat tanssigroovit.

"Minun pitää mennä nyt töihin! Hei sitten, kultani! Ja ai niin, sano sille vatsa-asukillesi, että isästä tulee pian huippu-urheilija!" Franklin huusi, kun kimppakyyti tuli hakemaan.

"Heippa, kulta! Sanon kyllä!" huusin iloisena. Sitten tunsin vatsassani potkaisun. Se oli selvä merkki siitä, että vatsa-asukki pystyi jo liikuttamaan pikkuisia jalkojaan.

Olin niin jännittynyt. Onneksi unohdin edes hetkeksi ne typerät, ikävät ajatukseni. Mitä tässä turhaan pitäisi muka miettiä? Vauva on tulossa, kenties myös pörröisiä sellaisia...siis en tarkoita minun ja Franklinin lapsia.  

Ja tässä tämä osa oli! Kiitos kun luitte tämän :)
Seuraavassa osassa kerrotaan, miten Ilmariset pärjäävät uuden perheenjäsenen kanssa. Kommenttia olisi kiva saada. :D
P.S. LC Ilmariseen on luvassa vielä kaikenlaisia juonenkäänteitä, mutta ne tulkoon yllätyksinä tulevaisuudessa! :)

-Sims3Pelaaja